Botniaring timeattack 2018

Kesä 2018 onkin jo lähtenyt lämpimästi käyntiin ja nyt ajettiin Botniaringillä ensimmäinen timeattack finlandin osakilpailu.

Paikalla ei ollut ihan hirveää määrää autoja, mutta toki taso oli korkealla, paikalle saapui myös Valtonen Motorsportin hiilikuituinen Mazda Rx7 joka oli saanut voimanlähteekseen Nissanin V8 moottorin. Warelius oli myös päivitellyt E92 sarjan bemariaan uuteen uskoon. Myös Rasmus speed promotionsin rasse oli löytänyt vihdoin autoonsa konepeiton ja kulkukin oli kunnossa.

Meidän tiimin ajot menivät harjoituspäivänä mallikkaasti, Sami ajoi jo harjoituksissa botnian radalle kovan ajan, 1.32, mutta sitä ei tietenkään rekisteröity uudeksi rataennätykseksi koska aikaa ei ajettu kilpailussa. Kilpailupäivänä Sami kumminkin sai puristettua Audin voiman tiehen siihen malliin että lämppärikierroksella kellotettiin aika 1.33, joten se saatiinkin kirjattua uudeksi rataennätykseksi. Seuraava kierros olikin jo superlap jossa alkoi tapahtumaan, radan perällä olevassa shikaanissa perä lähti alta ja auto suistui pois radalta, videolla Sami kertoo tästä lisää.

Kaiken kaikkiaan hieno kisaviikonloppu ja ennätyksiä rikottiin taas vähän joka aihealueessa 😉

Kuvat tapahtumasta: http://puerco.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Timeattack-Botniaring-2018/

AUDI R8 1:1 Ajot:

 

Uusi rata ennätys Botniaringillä:

 

 

AUDI R8 1:1 / Botniaring TEST DAY ft Phil Keen – Journey to Sydney episode 3

 

Kävimme Botniaringillä pitämässä 3 päivää testiä jossa autoa saatiin testattua perusteellisesti, kotiläksyjä tuli paljon ja seuraavaan kisaan mennessä suurinosa muutoksista saadaan tehtyä. Testikuljettajamme Phil Keen lensi Englannista suomeen ja oli radalla erittäin nopea, mukana hänellä oli myös kilpailuinsinööri Toby Phillips jolta saatiin paljon vinkkejä alustaan yms.

Botniaringin rataennätystä saatiin parannettua, vaikka ei se virallinen enätys olekkaan koska sitä ei ajettu kilpailussa, eli vauhti alkaa olemaan kohdallaan.

Tässä minisarjamme 3 jakso, jossa Englannin vieraiden terveiset mukana. Videon lopussa myös uusi penkitystulos jossa renkaalta irtosi 1100HP!!

What a day.

After some skipped heartbeats due to rear tyres blowing on the roller, we added a few straps and ton of glue to gain grip. This motor is indeed on a next level compared to the 5.0.

A bit over 1100hp on the wheels at 1.27bar.

Last year we struggled with fuel pressure, having two “Veyron” fuel pumps. Now with aid of #Racinglines, we added their billet reservoir unit with three bespoke Racinglines high flow fuel pumps, all fueling problems are now gone. Nice and steady 3.9 bar delta over injectors (also thanks to single#turbosmart FPR2000 fuel pressure regulator), through the whole run, and our 1690cc@4bar injectors run at 70% duty.

Yes, indeed it is thirrrssty, almost 12 liters of fuel digested every minute on full chat. That’s almost a liter more than it did last year at 1.4 bar.

After all the excitement, this however was a good day. Our in house developed and fabricated billet intake manifold proved it’s worth. Perhaps not the shiniest and prettiest, but we are sure it doesn’t really matter at 300kph. Right?


Timeattack.fi / Botniaring 2017 – round 2 – Journey to Sydney episode 2

Botnialla ajettin driftingiä sekä timeattackkia, Sivonen ei päässyt Audi R8 1:1:llä vielä radalle koska edellisen päivän penkkiaika loppui kesken ja autoa ei vielä saatu säätöihin. Sami ajoi Seat Leonilla ja muutaman kierroksen sisäänajoa R8:lla. Kuvasimme myös minisarjamme Journey to Sydney toisen osan.

Kisapäivän koosteet:

Journey to Sydney episode 2

KILPAILUKOOSTE radalle.com

LUISU’S GARAGE timeattack video ( https://www.facebook.com/luisugarage/ )

BLACK SMOKE RACING drifring

Timeattack finals 17.9.2016 ROUND 5 – Botniaring – Video & pictures

 

 

Botniaringillä ajettiin erittäin kauniissa syys ilmassa kauden 2016 viimeinen timeattack osakilpailu. Kilpailun voittoon ja uuden rataennätyksen teki Miika Toivonen Lotus exige:llä.

APR Finlandin Sami Sivonen ajoi lajittelussa 0,1sek päähän rataennätyksestä, mutta spinnasi superlapillä ulos.

Tässä koostevideo tapahtumasta:

 

Sami Sivosen kilpailupäivä:

Kuvat tapahtumasta: http://puerco.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Timeattack-17-9-2016-botniaring/

 

Radalle.com / Timeattack.fi & Drifting Botniaring ensimmäinen osakilpailu 2015 – kuvat ja videot

 

 

TIMEATTACK_logo_2012

Olihan motorsport viikonloppu Botniaringillä! 2.5.2015 Ajettiin kauden ensimmäiset osakilpailut. Mahtava ilma, paljon yleisöä ja kilpailijoita. Mikäs sen hienompi viettää vapun jälkeistä viikonloppua. Botniassa ajettiin time attackin ja driftingin ensimmäinen osakilpailu. Hommaa jatketaan taas 23.5.2015 Ahveniston moottoriradalla.

 

video:

APR FINLAND Sami Sivosen mietteet kisasta ja kooste ajoista.

 

Radalla.comin ensimmäinen Drifting osakilpailu kooste video:

 

 

IMSA SIPOO AUDI S2 incar video:

 

 

Kaikki kuvat:

http://puerco.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Radalle-com-Timeattack-drifting-2015-botniaring/

 

IMG_3928 IMG_3933 IMG_3951 IMG_3962 IMG_3985

IMG_4022 IMG_4026

IMG_4213 IMG_4375 IMG_4397

RADALLE.com Wareco Race Finals Botniaring (videos, pictures)

 

 

 

 RADALLE.com Wareco Race Finals Botniaring

20 – 21.9.2014 Drifting / Time attack SM finals

All pictures: http://puerco.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/radalle.com+wareco+race+finals+botniaring+2014

 

Valtonen Motorsport – Mazda RX7 Carbon – 1st place in Unlimited class, laptime 1.39,301 on wet track

https://www.facebook.com/ValtonenMotorsport

Roihis Racing BMW E30 +1000hp drifter

 

IMG_2083

IMG_1848

IMG_1787