Botniaring timeattack 2018

Kesä 2018 onkin jo lähtenyt lämpimästi käyntiin ja nyt ajettiin Botniaringillä ensimmäinen timeattack finlandin osakilpailu.

Paikalla ei ollut ihan hirveää määrää autoja, mutta toki taso oli korkealla, paikalle saapui myös Valtonen Motorsportin hiilikuituinen Mazda Rx7 joka oli saanut voimanlähteekseen Nissanin V8 moottorin. Warelius oli myös päivitellyt E92 sarjan bemariaan uuteen uskoon. Myös Rasmus speed promotionsin rasse oli löytänyt vihdoin autoonsa konepeiton ja kulkukin oli kunnossa.

Meidän tiimin ajot menivät harjoituspäivänä mallikkaasti, Sami ajoi jo harjoituksissa botnian radalle kovan ajan, 1.32, mutta sitä ei tietenkään rekisteröity uudeksi rataennätykseksi koska aikaa ei ajettu kilpailussa. Kilpailupäivänä Sami kumminkin sai puristettua Audin voiman tiehen siihen malliin että lämppärikierroksella kellotettiin aika 1.33, joten se saatiinkin kirjattua uudeksi rataennätykseksi. Seuraava kierros olikin jo superlap jossa alkoi tapahtumaan, radan perällä olevassa shikaanissa perä lähti alta ja auto suistui pois radalta, videolla Sami kertoo tästä lisää.

Kaiken kaikkiaan hieno kisaviikonloppu ja ennätyksiä rikottiin taas vähän joka aihealueessa 😉

Kuvat tapahtumasta: http://puerco.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Timeattack-Botniaring-2018/

AUDI R8 1:1 Ajot:

 

Uusi rata ennätys Botniaringillä:

 

 

American car show 2018 – Tuning car show – Helsinki

Taas on yksi ACS käyty kurkkaamassa. Edelleen ihmetyttää suuresti lippujen hinnat, 29e ja siihen 12e parkki päälle ei omasta mielestäni ole mitenkään kohtuullista suomalaisesta auto näyttelystä. Sen kun vielä kertoo perheenjäsenien määrällä, niin ei ole ihan halpa keikka käydä katsastamassa kesän tulevia trendejä.

No joka tapauksessa siellä tulee aina käytyä teidän kaikkien iloksi, ettei jokaisen tarvitse pulittaa tuota riistohintaa. Kävin paikalla sunnuntaina 12:00 maissa ja ihmisiä oli paikalla todella vähän. Minulle kuvaajanahan se oli hyvä asia, mutta järjestäjälle ei varmaankaan niinkään.

Ihan hyvää kalustoa oli tuning puolelle saatu paikalle ja toivotaan että porukka jaksaa edelleenkin näyttelyjä varten panostaa kalustoonsa. Tässä muutamia kuvia sekä video näyttelystä.

Jos haluat jatkossakin nähdä videot ja kuvat niin laita seurantaan facebook ja instagram kanavani: www.facebook.com/elpuercosiphoto ja www.instagram.com/el_puercosi

Youtubeen laita paljon muutakin materiaalia mitä kuvailen: www.youtube.com/elpuercosi